Anisja Vatčijeva
| Anisja Vasiljevna Vatčijeva | |
|---|---|
 Anisja Vatčijeva vuvvennu 1976 | |
| Roindupäivy | 12. pakkaskuudu 1886 |
| Roindukohtu | |
| Kuolendupäivy | 1984 |
| Kuolendukohtu | |
| Mua | |
| Toimindu | runonpajattai |
Anisja Vasiljevna Vatčijeva (ven. Анисья Васильевна Ватчиева, 1886—1984) on karjalaine runonpajattai, Nevvostoliiton kirjuttajien liittoh kuulunuh (1939).
Eloskerdu
Anisja Vasiljevna Vatčijeva eri tiedoloin mugah oli roinnuhes 12. pakkaskuudu vuvvennu 1886[1][2] libo vuvvennu 1888[3] Anuksen gubernien Petroskoin ujezdan Suopohjan kyläs (nygöi Karjalan tazavallan Kondupohjan piiri) köyhäh muanruadajien pereheh[2]. Tuattah oli kalastajannu da mečästäjänny[4]. Perehes oli yheksä hengie, kuuttu lastu luguh ottajen. Anisja oli vahnimannu lapsennu da seiččievuodizennu rubei kaččomah nuorembii vellilöi da sizärii. Ei olluh kel kaččuo lapsii, sendäh školah Anisijua ei annettu, häi jäi kirjahmaltamattomakse. Kolmetostuvuodizennu Anisja ruadoi täyzi-igäzien rinnal: sai tuatanke kalua, niitti, leikkai vil’l’ua. Händy palkattih ruadamah bohatat rahvas[3].
Vuvvennu 1910 Anisja 22-vuodizennu meni miehele. Hänen ukkuo 12-vuodizennu vahnembat työttih ruadoh Piiterih. Täyzi-igäzekse roittuu häi tuli järilleh kodih da nai Anisjas. Perehty piettih keskikluassah kuulujannu, talois oli yksi lehmy da kaksi hebuo. Kezäl ukonke ruattih muanruadajien ruadoloi, talvel oldih vevos. Vuvvennu 1915 Anisijan ukkuo otettih frontale I Muailman voinale da Anisja rubei elämäh kolmen lapsenke yhtes muatuškan da buat’uškanke. Häi sanoi, ku buat’ušku oli "moine pahatabaine da pahoi pidi, kai stolas en ruohtinuh syvvä". I Muailman voinalpäi tulduu ukko lähti Kanzallizele voinale. Voinan loppiettuu tuli järilleh kodih, sluuži kaikkiedah kuuzi vuottu. Molodoit ruattih muanruadajien ruadoloi, a talvel ajeltih meččyruadoloih[3].
Vuvvennu 1930 pereh liityi kolhozah. Lapset sikse aigua kazvettih: vahnembi poigu ruadoi Munjärvenlahtes kasserinnu da laskunpidäjänny, nuorembi — Petroskois sähköstansiel, tytär — Homselläs ambulatourien johtajannu. Vie kaksi nuorembua lastu opastuttih školas[3]. Kolhozas Anisja Vasiljevna ruadoi peldoloil, oli ferman johtajannu skotnoil, äijän kerdua sai palkindoloi omas kunnollizes ruavos. Händy vallittih kolhozan halličuksen ozanottajakse[2].
Vuozien 1930 lopus Anisja Vatčijeva rodih kuulužakse runonpajattajannu sen jälles, kui hänellyö kyläh tuldih folkloristat da tuttavuttih hänen luomisruadoh[1]. Händy kučuttih Petroskoih, kus kirjutettih hänen tevoksii. Oraskuul vuvvennu 1939 händy otettih Nevvostoliiton kirjuttajien liittoh[2].
Suuren Ižänmuallizen voinan aigah Anisja Vasiljevnua työttih evakkoh Permin alovehele, konzu Karjal piästettih vihaniekois, häi tuli järilleh roindumuale[2]. Voinal kuadui hänen nuorembi poigah Vasilii Pavlovič Vatčijev (1924—1943)[4][5].
Eloksen jälgimäzet vuvvet Anisja Vasiljevna eli Kondupohjan piirin Hirvahan kyläs[4]. Kuoli vuvvennu 1984[2]. On pandu muah Hirvahan kyläs[6].
Vuvvennu 1980 taidoilii Georgii Stronk mualai Anisja Vasiljevnan kuvan (bumuagu, sangina; Vladimir-Suzdalin muzei-zapovedniekku)[7].
Luomisruado
Anisja Vasiljevna opastui pajattamah muamas[4]. Hänes da toizis runonpajattajis da suarnansanelijois häi pani mustoh monii tevoksii[2]. Nämmmii pajoloi häi puaksuh pajatti kyläläzien ies. Niilöih häi lad’d’ai omii taidoelementoi, a sit rubei iče keksimäh niilöi[1].
Vuozinnu 1930 tutkijat kirjutettih Anisja Vatčijevas mondu pajuo, itkuvirty, sanelendua da sananpolvie[2]. Erinomah kuulužikse roittih hänen itkuvirret da pajot nevvostolazis aihielois. Omii mielii da tundoloi V. I. Leninan kuolendas häi pani itkuvirzilöih. Jälles häi vie mondu kerdua kiändyi Vladimir Iljičan kuolendan aihieh. Tundietukse sežo rodih hänen itkuvirzi-sanelendu, kudamas häi pajatti S. M. Kirovan tapandah nähte[3]. Omii itkuvirzilöi Anisja Vasiljevna omisti sežo Valerii Čkalovan[2] da Jurii Gagarinan surmale[4]. Toizel erinomazel innol Anisja Vasiljevna itki iänel, konzu pidi käis oman tevoksen piähengen kuvua (ezimerkikse, Leninan libo Kirovan)[8].
Hänen "Itkuvirzi poijas", kudai jullattih vuvvennu 1947, itkuvirzilöih Leninas da Kirovas verratunnu ei ole politiziiruittu da sit ei ole virrallizii nevvostolazii kliššeeloi. Ihan allus on annettu paralleli nouzijan mustan pilven da voinan välis. Eruondan tuskan perindöllizien sanoin avul sanotah poijan armieh kaimuandas. Sanotah kirjazis frontalpäi. Ielleh muamo nägöy unis poijan da havaččuu poštankandajan ikkunah plikutukseh. Ga tämä kirjaine ei ole poijas, a ozaston piälikös. Kirjazen lugemizen aigah sanotah muaman gor’as da Gitleran kiruondas: ven. «Прокляла я врага да неприятеля Немца-злодея людоедного». Itkuvirren toizes ozas muamo kaimuau armieh tostu poigua. Häi kirjuttau muamale kirjazii frontalpäi, rohkieh toruau da suau palkindoloi. Nenga täl itkuvirrel on ebätavalline optimistine loppu. Sit voibi nähtä nevvostolazen ižänmuansuvaičuksen propagandua — ezimerkillizen brihan da ezimerkillizen muaman kuvan[9].
Kaččomattah sih, ku Anisja Vasiljevna oli karjalazennu, häi luadi omii tevoksii perindöllizien ven’alazien itkuvirzilöin pohjal. Karjalan ven’alazet itkuvirret -kniigas huomattih, ku "hänen itkuvirzilöin luajindutazo on ylen korgei, poikkevuksennu ollah erähät kohtat, kudamat roittih, ku oldih kesken jätetty libo ei oldu tarbehekse smietitty"[3].
- Ilmah piästetyt tevokset
- ven. «Проклинаю я врагов и неприятелей» (itkuvirzi Leninas)
- "Любимый вождь Ленин" (itkuvirzi Leninas)
- ven. «Сердце женское без огня да разжигалося» (itkuvirzi-sanelendu S. M. Kirovas)
- ven. «Не боялся он ветров буйныих» (itkuvirzi-sanelendu V. P. Čkalovas)
- "Продождила тученька горькими слезиночками" (itkuvirzi tuatas)
- ven. «Сирота, как от камешка отщёлкнуна» (muaman itkuvirzi tyttäres)
- ven. «Плач по сыну»
Palkindot
- Karjalan avtonoumizen socialistizen nevvostotazavallan kolme kunnivokirjastu (1939, 1966, 1976)[2]
Huomavukset
- ↑ 1 2 3 Писатели Карелии: справочник. — Петрозаводск, 1980.
- ↑ 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Ватчиева Анисья Васильевна // Писатели Карелии : биобиблиографический словарь / авт.-сост. Ю. И. Дюжев. — Петрозаводск, 1985. — С. 24—26.
- ↑ 1 2 3 4 5 6 Анисья Васильевна Ватчиева // Русские плачи Карелии / под ред. проф. М. К. Азадовского. — Петрозаводск: ГИЗ Карело-Финской ССР, 1940. — С. 182—183.
- ↑ 1 2 3 4 5 Бумагина Н. Сказительница // Огонёк. — 1976. — № 17 (Sulakuu). — С. 28—29.
- ↑ Ватчиев Василий Павлович. Память народа. Kačondan päivymiäry: 21. kevätkuudu 2024.
- ↑ Сказительница из Сопохи. Кондопожская центральная районная библиотека им. Б.Е. Кравченко (6. tuhukuudu 2021). Kačondan päivymiäry: 21. kevätkuudu 2024.
- ↑ Рисунок. Портрет народной сказительницы КАССР Анисьи Васильевны Ватчиевой. Государственный каталог Музейного фонда Российской Федерации. Kačondan päivymiäry: 21. kevätkuudu 2024.
- ↑ Русские плачи Карелии. — 1963. — С. 42.
- ↑ Козлова И. В. Плачи советских сказительниц о родных-героях (между фольклором и пропагандой) // Вестник Нижегородского университета им. Н. И. Лобачевского. — 2014. — № 5. — С. 122—129.
Kirjalližus
- Плач о Ленине. — Лит. современник, 1938, № 1, с. 82—83.
- Карелия. Альманах. Петрозаводск, 1938.
- Карелия. Альманах. Петрозаводск, 1939.
- Александров П. Юбилей сказительницы. — Советская Россия, 1976, 13 января.
- 90-летие А. В. Ватчиевой. — Правда, 1976, 13 января.
- Тарасов М. Новь, отражённая в сказе. — Ленинская правда, 1976, 11 января.
- Мустонен Р. Крутится, вертится веретено. — Ленинская правда, 1979, 26 января.
- Костин И. Живая нить народного слова. — Ленинская правда, 1980, 13 апреля.